SISÄISEN RAUHAN KESÄ 2017

Moikka! Disclaimer: Tässä tekstissä hieman tavallista enemmän henkilökohtaista pohdintaa ja reflektointia. Sisäisen rauhan fiilistely ja meditaatiossa eläminen ovat tällä hetkellä jotenkin päällimmäisiä juttuja omassa kokemuksessani, joten päätin kirjoittaa jälleen niistä. Sain kuulla eräältä uudelta tuttavuudelta olevani ”mestariolija”. Tämä lämmitti sydäntä ja inspiroi kirjoittamaan tämän tekstin. Sisäinen rauha on tuntunut vahvasti viime aikoina kaikesta ulkopuolella tapahtuvasta huolimatta. Meditaatioharjoitus tuntuu etenevän ja tunnen pääseväni yhä syvemmin kiinni rauhan tunteeseen. En tiedä voiko sisäistä rauhaa määritellä tunteeksi. Tunne käsitteenä ehkä kuitenkin selkeimmin kuvailee kyseistä olotilaa.

Siteeraan jälleen kerran Eckhart Tollea (hän on vaan niin huippu):

”Ilon ja surun tuolla puolen on rauha”

Tätä ajatusta olen viime aikoina elänyt todeksi. Se heijastuu mielenkiintoisesti kaikkeen. Ehkä eniten ihmissuhteiden ja työn kautta tulee tätä fiilisteltyä. Ihmissuhteet ja työ nimittäin ovat minulla niitä tekijöitä, jotka helpoimmin herättävät erilaisia tunteita, niin kuin varmasti monilla muillakin. Useimmiten mennään tietenkin sen negatiivisen kautta. Se herättelee helpommin kuin positiivinen. Positiivisuuden kuplassa ja hattarassa on helppo elää, mutta pidemmän päälle huomaan itse että jään siihen koukkuun tai kyse ei ole kestävästä olotilasta. Olla onnellinen, riehakas ja energinen (mikä minulle edustaa positiivisuutta) on eri asia kuin sisäinen rauha.

Sisäinen rauha on hyväntahtoista, hyvin hienovaraista ja eleetöntä kevyttä iloa ilman sen suurempaa tai kummempaa tunnelatausta. Se on intensiivinen kokemus elossa olemisesta omassa kehossa ja tietoisuudessa. Suuremmalla tunnelatauksella mennään sitten jo positiivisuuden puolelle. Ei positiivinen tunnelataus huono asia ole, mutta tiedän kokemuksesta että se ei ole kestävä olotila, joten siihen ei siksi kannata liiaksi kiinnittyä tai kiintyä.

Koska olen konkretian ystävä, haluan kertoa miten itse olen pyrkinyt kohti stabiliteettia näistä kahdesta polariteetista. Säännöllinen meditaatioharjoitus 10-15 minuuttia hengitykseen keskittyen ja nykyhetkeä hyväksyen aamuin illoin. En todellakaan tee tätä viikon jokaisena päivänä aamuin illoin, mutta sanotaan että 80 % ajasta tulee  omistauduttua tälle harjoitukselle.

Jatkuva meditaatiossa eläminen. Pyrkiminen hetkessä elämiseen. Pyrkiminen kaiken kokemiseen sellaisena kuin se on. Esimerkiksi kävellessäni kadulla katson vaikkapa puuta ja todella keskitän huomioni juuri kyseiseen puuhun ja tyhjennän mieleni kaikesta muusta. Yritän olla määrittelemättä puuta sanoilla, vaan keskityn vain siihen minkälaisia havaintoja aistini tuottavat minulle.  Keskittyminen täysillä pelkkään kokemiseen. Julkisissa liikennevälineissä matkustaminen on lempijuttujani, sillä niissä pääsee helposti siihen fiilistelymoodiin. Voi vain keskittyä aistimaan maisemia, saapuvia ja meneviä ihmisiä, ohikulkijoita, omaa kehoa jne. Tämä on supertehokasta.

Puun konkreettinen aistiminen…

Tunteiden kokeminen juuri sellaisina kuin ne ovat. Vaikeinta ikinä, mutta erittäin palkitsevaa kun vain uskaltaa, jaksaa ja viitsii. Usein on niin helppoa ja houkuttelevaa turruttaa tunne johonkin. Hyväksyminen, että nyt on paha olla (useimmiten näin päin) ja sen tunteen eläminen ja kokeminen vain huomatakseen hetken päästä (muutamasta minuutista päiviin) että onkin hyvä ja rauhallinen olo (sisäinen rauha).

Tässä on kesäni pääteema. Mielenkiinnolla ja hyväksyvän lempeällä asenteella jatkan fiilistelyä hetkissäni. Minkälaisia ajatuksia tai juttuja teillä herää aiheeseen liittyen? Meneekö liian abstraktiksi tai pohdiskelevaksi, vai kiinnostaisiko tällainen sisältö suuremmissakin määrin?

Kiva kun käväisit täällä!

Ihanaa päivää sinulle!