MITEN RENTOUTUA? – YKSINKERTAINEN TEHOVINKKI


Moi! Tähän hetkeen tällaisella jutulla. Otsikossa on tuhannen taalan kysymys. Rentoutuminen on aihe, joka minua jaksaa kiinnostaa loputtomasti, koska vähän stressaajan ja huolehtijan vikaa itsessäni näen. Etsin jatkuvasti uusia tapoja oppia rentoutumista arkielämässä, sillä juuri arjen kiireissä ja menoissa se on haastavinta ja tarpeellisinta. Tässä postauksessa esittelen erään vanhan suosikkini rentoutumiseen, nimittäin ihan yksinkertaiset kävelylenkit.

Itselleni yksinkertainen ja tehokas keino rentoutua on kävelylenkkien tekeminen. Olen aina tykännyt käydä kävelylenkeillä, ihan pienestä pitäen. Lenkkitreffit ystävän kanssa ovat ihania. Luonto ympäristönä on toki rentouttavampi ja rauhoittavampi kuin kaupunki, mutta päämäärätön haahuilu kaupungin kaduilla kauniita rakennuksia ihastellen voi myös olla äärettömän rentouttavaa omalla tavallaan.

 

Kävely on loistavaa hyötyliikuntaa ja kiireinenkin ehtii puolen tunnin lenkin.  Kävely liikuntamuotona on rytmistä, hengitys- ja verenkiertoelimistö alkavat toimia tehokkaammin ja saat samalla happea, joten terveyshyötyjen määrä sen kun kasvaa.

En nyt kuitenkaan puhu mistä tahansa kävelystä vaan tietenkin kävelylenkeistä täysin läsnäolevassa tilassa. Miten itse pyrin kohti läsnäoloa? Tässä omat vinkkini läsnäolevampiin (ja rentouttavampiin) lenkkeihin. Sen sijaan, että käyttäisit sen puoli tuntia tai tunnin asioiden vatvomiseen ja päänsisäiseen keskusteluun, saatkin tehokkaan rentoutus- ja läsnäoloharjoituksen.

 

Tunnen miltä kengät tuntuvat jalassa ja miltä todella tuntuu ottaa askelia ja mennä eteenpäin. Aluksi ehkä hieman hassua, mutta kun alat todella aistia miltä liikkuminen tuntuu, opit nauttimaan oman kehon liikkeestä.

Hengitys. Kaikki palaa aina hengitykseen. Tunnen miten raitis ilma virtaa keuhkoihin ja ulos. Hengitän normaalisti tai syvennän hengitystä hieman. Itse huomaan hengittäväni ulkona syvemmin kuin sisätiloissa, missä ilmanlaatu onkin hieman eri kuin ulkoilmassa.

Ympäristö. Keskityn havainnoimaan ympäristöäni. Oli kyseessä sitten luonto tai kaupunki. Näen muodot ja rakenteet. Tunnen tuulenvireen sekä erilaiset tuoksut ja hajut. Pyrin kuitenkaan olemaan määrittelemättä tai nimeämättä asioita. Aistin vain niiden olemuksen, jolloin olen täysin läsnä.

Jos mieleeni tulee joku ajatus, tai alan taas pyörittää iänikuisia ajatuslooppejani, totean ajatuksen, hyväksyn sen ja  keskitän sitten huomioni takaisin ympäristöön, oman kehon liikkeeseen tai hengitykseen. Joskus tätä joutuu tekemään kerta toisensa jälkeen, kun mieli hyrrää yliaktiivisena.

Ystävän kanssa lenkkeillessä pyrin olemaan hänelle täysin läsnä. Harjoittelen tietoista kuuntelemista. Tietoinen kuunteleminen on yllättävän vaikeaa. Jos mietin ystävän puhuessa jo vastaustani tai vastaan kuin tykinsuusta, en ole ollut tietoinen ja todella kuunnellut mitä hän sanoo. Siksi yritänkin pitää pienen tauon ennen kuin vastaan mitään, jotta varmistan että olen todella kuullut ja toivottavasti ymmärtänyt jollakin tasolla, mitä minulle on sanottu.

Lenkiltä palatessa olo on hyvä ja kevyt. Keho on saanut liikettä ja happea. Olet saanut tauon ympäristöstäsi. Yksinkertaista.